perjantai 31. toukokuuta 2013

Beach Party - kypärät kauniiksi

Riihimäen kaupungin nuorisotoimi järjestää ennen koulujen alkua elokuisin ilmaisen ja päihteetömän konserttitapahtuman uimalassa. Tapahtuman nimi on Beach party 2013.

http://www.riihimakibeachparty.com/

Koulu osallistui tapahtuman koristeluun maalaamalla kypäriä ja kenttäpulloja. Niitä laitetaan koristeiksi Beach party-tapahtumaan ja annetaan lahjaksi esiintyjille.



Pihalla tuunattiin Ruotsin armeijan ylijäämävaraston kypärät uuteen uskoon.



























Päivä oli muutenkin mitä parhain. Moni luokka leikki ja opiskeli ulkona.


Retkipäivä 28.5.13

Seiskaluokkalaiset retkeilivät omassa kaupungissa. Ei kuulostanut etukäteen kovinkaan riemukkaalta, mutta ihan kohtalaisen hauskaa oli. Erilainen koulupäivä oli lyhyt, ja onneksi aurinko paistoi. Käytiin kirjastossa, missä etsittiin kirjoja luokituksen perusteella, ja vierailtiin nuorisoteatteri Kino Sammossa. Välissä syötiin koulun tarjoamat jätskit Granitin aukiolla.

Molli otti meidät vastaan nuorisoteatterissa.
Teatterin tiloja ja lavan alustaakin sai tutkia.Meille kerrottiin nuorisoteatterissa kummittelevasta Erkistä ja hänen tekosistaan.
 Surusilmäinen neito peruukkihyllyllä.
 Molli näytti meille maskeerauksen salaisuuksia.
 Tässä rakentuu vahasta ja väreistä otsaan haava.
 Täältä matka jatkui kirjastoon, missä tädit säikähtivät pahaemman kerran vuotavia haavoja.




torstai 2. toukokuuta 2013

Vappu 2013

Vappuaaton perinteiseen ohjelmaan kuuluivat pelit ja leikit. Järjestettiin pukukilpailu, ja arvovaltainen raati valitsi runsaasta osallistujajoukosta voittajan.
 
Voittajaksi jo toisen kerran peräkkäin suoriutui tämä pelottava sairaalakarkuri. Onneksi hän on pakkopaidassa, ja hoitajakin oli sopivasti lähettyvillä.

Hauskimman kuvan kuudesluokkalaiset tytöt iloisissa vapputunnelmissa.